Arkaden yleiset säännöt

1. Jokainen pelaaja on itse vastuussa tahallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttamistaan vahingoista. Mikäli havaitset puutteita, ilmoitathan siitä henkilökunnalle välittömästi

2. Pelissä syntyvät konfliktit ratkaistaan pelin sisällä

3. Huijaaminen, "koodaaminen", ja kaikenlainen h4x0rointi on kielletty (pl. kilpailuiden ulkopuoliset offline yksinpelit).

4. Tunteet kuuluvat peleihin, mutta liiallinen kiroilu, möykkääminen tai riehuminen johtaa varoituksen jälkeen tilasta poistamiseen.

5. Arkade ei vastaa mistään mahdollisista aineettomista vahingoista, jota syntyy laiterikon, muun vikatilanteen tai häiriön johdosta.

6. Kaikki varkaudet ilmoitetaan poliisille. Tiloissa on nauhoittava kameravalvonta.

K: Mikä on Arkaden ikäraja? Entä jos on kummin serkun kaima mukana?

V: Arkaden ikäraja on 18. Tästä voidaan joustaa tapauskohtaisesti tilanteissa, joissa esimerkiksi vanhemmat tulevat yhdessä nuoren kanssa pelaamaan ja pystyvät siten valvomaan myös pelien sisältöä. Turnauksien ja muiden tapahtumien kohdalla voidaan etukäteen sopia myös alle 18-vuotiaiden osallistumisesta. Etukäteen.

K: Tarvitsenko oman lisenssin pelatakseni peliä X?

V: Riippuu. Meillä on joillekin peleille hankittu "talon puolesta" lisenssi, joten pääset kokeilemaan niitä ostamatta itse pelioikeutta. Huomaathan kuitenkin, ettei profiilisi tai tuloksesi tallennu. Suosittelemme, että avaat oman maksuttoman Steam-/Origin-/uPlay-/Battle.net-tilisi. Avustamme tässä tarvittaessa. Turnauksiin ja kilpailuihin voit osallistua vain omalla pelitunnuksellasi.

K: Miksei teillä ole peliä Y? Saanko asentaa sen?

V: Todennäköisesti emme ole tajunneet asentaa sitä, tai sitten kyseessä on sen verran niche-peli. Tule kertomaan meille, niin hyvin todennäköisesti saamme sen järjestettyä nopeallakin aikataululla. Voit itse myös asentaa haluamasi pelin, johon omistat lisenssin, mutta muistathan että se häviää kirjautuessasi ulos.

K: Voinko liittää tietokoneisiin lisälaitteita? Onko oma hiiri ja kuulokkeet ok?

V: Tottakai ja jopa suosittelemme tätä! Jokaiselta tietokonepaikalta löytyy pöydältä 3 vapaata usb-porttia sekä 3.5mm plugit kuulokkeille ja mikrofonille. Myös konsoleilla omien lisälaitteiden, ohjaimien ja pelien käyttö on pop! Vaikka emme luonnollisestikaan ota vastuuta mistään asiakkaidemme lisälaitteille mahdollisesti tapahtuneista vahingoista, on tietoturvamme sillä tasolla että pitäisi paksummankin folion alta uskaltaa käyttää myös massamuisteja ja muita vimpaimia. Jätetäänhän kuitenkin ne lanikahvinkeittimet ja minijääkaapit pois?

K: Saanko tuoda tilaan omia juomia tai eväitä?

V: Virvokkeita ja pientä evästä tarjoilemme tiskin puolella, kuten myös vettä jota on syytä muistaa juoda tarpeeksi pelatessa. Jätetäänhän ne muut eväät narikkaan.

K: Mitä jos tulen Arkadeen yksin? Löydänkö peliseuraa? Meiltä puuttuisi pelaajia?

V: Ja aivan varmasti löydät! Jos kaipaat peliseuraa tai peliporukkaan lisää väkeä, niin nappaa tiskiltä Pinkki ja laita se ranteeseen tai tuopin ympärille! Siten kaikki muutkin näkevät, että olet baarissa yksin eikä sinulla ole kaver... eikun, että etsit pelikaveria jonkin pelin äärelle. Helppoa ja hauskaa!

K: Haluaisin opetella pelaamaan tätä monimutkaista peliä, mutta en edes tiedä mistä aloittaa?

V: Tule kysymään niin ihmetellään yhdessä! Ihan jokaisen pelin sääntöjä emme väitä osaavamme ulkoa, mutta hyvin todennäköisesti joku meistä osaa auttaa. Roolipelien ollessa kyseessä kannattaa pitää silmällä myös tapahtumiamme. Järjestämme säännöllisesti eri pelien osalta iltoja aloitteleville pöytäropettajille!

K: Voinko järjestää oman turnauksen tai pelitapahtuman?

V: Ehdottomasti! Soita meille tai tule käymään niin keskustellaan tarkemmin!

K: Miten voitte antaa nuorten pelata ampumismurhaväkivaltapelejä!?

V: Simuloitua väkivaltaa tai muuta aikuisille suunnattua pelisisältöä ja sen kohtaamista nuorten kasvatuksessa on ruodittu paljon mm. Pelikasvattajan käsikirjassa, johon tutustumiseen Arkade antaa jokaiselle teini-ikäisen kasvattajalle vahvan suosituksen. Kyseinen opus on ladattavissa tästä. Me Arkadessa emme usko, että yksinään ikä valmistaa ketään kohtaamaan elämässä yhtään mitään, oli se todellista tai simuloitua.

 

Arkade on anniskeluravintola. Olemme paitsi nähneet vaivaa niin myös ottaneet tietoisesti liiketoiminnallisen riskin, jotta pystyisimme palvelemaan myös nuoria pelien harrastajia, sillä tämä on meille tärkeää. Luonnollisesti tulemme puuttumaan ylilyönteihin, mutta valitettavasti internetin mediasisällön ikärajojen valvominen aukottomasti missä tahansa usean henkilön joukossa on lievästi sanottuna mahdotonta. Arkade ei omista yhteiskäytössä olevia K-18 pelilisenssejä, vaan aikuisille tarkoitetuille peleille jokaisen pelaajan on omistettava lisenssi itse.